Romuexpert Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua

Pyhäselän Romuexpert Oy kuuluu kolmen suuren romualan yrityksen joukkoon Pohjois-Karjalassa. Romuexpertillä on Pohjois-Karjalassa jo kolmenkymmenen vuoden kokemus alalta. Yrityksen ohjat ovat Jari Kuosmasella ja taloushallinnan hoitaa Jarin äiti Marjatta Kuosmanen.

Pyhäselän RomuExpert Oy:n toiminta-ajatuksena on metalliromun hankinta, lajittelu sekä toimitus edelleen jalostettavaksi sulattamoille sekä teollisuuden raaka-aineeksi. ”Palveluihimme kuuluu myös romun kuljetus ja nouto edullisin hinnoin omalla kalustollamme. Erilaiset purut kuten nosturi-, tukkinippunosturi - ja öljysäiliöpurut ovat meille arkipäivää. Vaihtolavatoiminta on lisääntynyt ja lavojamme on jo nyt kymmeniä”, Jari Kuosmanen kuvaili yrityksen toimenkuvaa.

Romuala on kolmenkymmenen vuoden aikana muuttunut melkoisesti. ”Onneksi myös sen arvostus on noussut vuosien saatossa. Alussahan meitä pidettiin vähän niin kuin toisen luokan kansalaisina, ”romunkerääjinä”. Tänä päivänä meidät jo lasketaan ihmisten joukkoon”, Marjatta Kuosmanen sanoi puoli leikillään ja hymy suupielessä. Metallin hinnan pienoinen nousu on näkynyt heti meidänkin yrityksessä. Talvi oli vielä melko hiljaista aikaa, mutta kevään myötä puhelin on pirissyt yhä useammin. Talven hiljaisia hetkiä emme kuitenkaan olleet laakereillamme vaan uusimme muun muassa kalustoamme. Pihalla odottaa viimeistelyä vailla oleva materiaalin käsittelykone.

Yritys kuuluu korkeimpaan
AAA- luokitukseen

Lamavuosien jälkeenkin yritys kuuluu edelleen korkeimpaan AAA luokitukseen ja on 100 prosenttisesti omavarainen. ”Laman yli mentiin omavaraisuudella ja tarkalla taloudenpidolla”, Marjatta Kuosmanen totesi.

Romu pääosin Pohjois-Karjalasta

”Romunhan me keräämme lähinnä vanhan Pohjois-Karjalan läänin alueelta. Romu viedään pääasiassa Imatran rautatehtaalle sulatettavaksi. Värimetalli kuljetetaan Etelä-Suomeen”, Jari Kuosmanen kertoi.

Vaihtolavat sopivat hyvin kierrätykseen

”Me joko haemme romun tai se tuodaan meille lajiteltavaksi. Konepajat, eri urakoitsijat, autoilijat ja maatalous ovat suurimpia asiakkaitamme. Yksi merkittävä sektori on meidän vaihtolavaorganisaatio. Meillä on varsin laaja verkosto, joista me sitten huolehdimme”, Jari Kuosmanen mainitsi.

Laatujärjestelmään jo vuonna 1995

Lajittelu onkin nykyisin tarkkaa työtä ja ostajat vaativat sertifiointia alan liikkeiltä. Taidamme olla alan vanhin laatuluokiteltu yritys tällä alueella, Sertifiointi tapahtui jo 1995”, Jari Kuosmanen muisteli.

Kotisivut uusiutuvat

Jari Kuosmanen pitää nykyisin yritysten kotisivuja ja niiden ajassa pitämistä tärkeänä yhteytenä asiakkaisiin. ”Sieltä saa päivänkohtaisista tietoa toiminnasta, hinnoista ja muusta tärkeästä".

 
Parhaillaan on työn alla Honkalammella suuren öljysäiliön paloiksi pistäminen.

Teksti: Yritysmaailma toukokuu 2010
© RomuExpert Oy | Ulkoasu TeeHoo